Background

Perhe on tärkein - katsaus elämääni

Tekemätön työ mah­dol­lis­taa on­nis­tu­mi­sen

Lapsuus

Synnyin suurten ikäluokkien viimeisenä Tampereella vuonna 1950. Isäni ensimmäinen vaimo oli kuollut jatkosodan ankeina aikoina. Tästä avioliitosta olivat syntyneet veljeni ja sisareni, mitä taas sotien jälkeen solmitusta toisesta avioliitosta. Isäni oli rakennusalan ammattityöntekijä ja äitini ajan tavan mukaan kotiäiti.

Asuimme kuitenkin omistusasunnoissa mm. Nekalassa ja Kissanmaalla, kummassakin kahdessa paikassa, myöhemmin Järvensivulla ja Kalevassa. Tämän mahdollisti isäni ahkeruus varsinkin kesäaikoina. Talvet isäni oli usein työttömänä. Työt­tö­myy­sa­vus­tuk­sia ei silloin tunnettu. Leveästi ei siis eletty., mutta nälässäkään ei oltu. Soppaa joskus haettiin maitokannulla, varta vasten työttömille keitettyä.

 

Töihin ja naimisiin

Nekalan kansakoulusta siirryin oppikouluun vasta kuudennelta luokalta. Kesätöissä olin 16-vuotiaasta alkaen ja heti keskikoulun jälkeen lähdin töihin Postiin, jossa jatkoinkin yli 43 vuotta.

Naimisiin menin Lean kanssa vuonna 1973, tänä vuonna on tulossa 48. hääpäivä. Tyttäremme syntyivät 1975 ja -80. 

On kai klisee, että perhe on tärkein, mutta näin se on ollut omassa ja vaimoni lapsuudessa. Näin se meilläkin on edelleen. Lastenlapsia on kolme, josta vanhin tulee juuri täysi-ikäiseksi ja pääsee äänestämään heti kuntavaaleissa. Kaikkiaan meillä on vahva perheyhteys.

Postin ohella ryhdyin oto-isännöitsijäksi yli 45 vuotta sitten. Isännöintiin tuli toinenkin taloyhtiö, sitä jatkui 22 vuotta. Sen jälkeen olen ollut eri taloyhtiöiden hallituksissa keskeytyksettä ja nytkin parin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Asun­to­asian­tun­te­mus­ta tai ehkä tarkemmin hal­lin­noin­tio­saa­mis­ta on kertynyt, sillä n. 35 vuotta olen toiminut ja toimin edelleen myös asuntosijoittajana.


Asuntoja ja kesämökkejä

Asumiseen liittyy myös ehkä hieman epätavallinen ostos juuri armeijasta palanneelle klopille. Ostin kesämökkitontin Teiskosta. Mökki tuli rakennettua isäukon kanssa parissa kesässä. Kaikki pankin velkarahalla. Se mökki meni myyntiin, kun piti saada isompi asunto rivitalosta ensimmäisen tyttäremme synnyttyä. Ensiasuntomme Lentävänniemessä vaihtui Finninmäen uuteen rivariin.

Pankkiirin puheille piti mennä pian uudestaan. 1979 ostettiin mökki Pirkkalan Uittamosta. Se meillä on edelleen,  nyt kakkoskoti ja kesäpuuhien keidas.

Rivitalosta omakotitaloon ja sieltä rivariin, kunnes päädyimme nykyiseen toiseen ker­ros­ta­loa­sun­toom­me Härmälänrantaan. Kierros on tehty.


Kirjoittaminen harrastuksena ja työnä

Kirjoittaminen on ollut minulle aina helppoa, on hyvä, että joku. Ensimmäinen kirjoitukseni julkaistiin 1966 Arijoutsin silloin varsin arvostetussa koko Suomessa ilmestyvässä pilalehdessä, Pippurissa. Kirjoitin sen kesätyöansioilla ostamallani mat­ka­kir­joi­tus­ko­neel­la.

Toki kirjoittaminen koko ajan pienessä vireessä oli, mutta 80-luvulla se lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Kirjoitin moniin lehtiin, pääasiassa Tampereella ilmestyviin. Silloin ilmestyneeseen kaupunkilehteen Kotikaupunkiin kirjoitin artikkeleita lähes viikoittain. Lopulta Urpo Lahtinen osti Kotikaupungin ja pian lehti lopetettiin. Samalla lopetin toimittajan työt. Tein jo kolmea työtä, siis myös isännöitsijänä.

Tosin vielä yhden projektin hoidin. Kirjoitin tilaustyönä kirjasen Kartanoiden takamaista lähiöksi. Se oli Finnin-Lukonmäen kau­pun­gin­osa­his­to­riik­ki. Siitä aloitettiin pitkä Tampereen kau­pun­gin­osa­his­to­riik­kien sarja. Tosin minun kirjaani ei siihen laskettu, koska siitä idea sarjaan syntyi. 

Saman vuosikymmenen puolivälissä perustettiin Tampereelle kirjoittajayhdistys Tammerkynä ry. Olin perustajajäseniä ja lähes alusta minut valittiin sen puheenjohtajaksi. Toiminta paisui niin isoksi, että kirjoittaminen jäi vähiin. Ei kuitenkaan loppunut täysin. Tammerkynän aikaa jatkui lähes kaksi vuosikymmentä.

Vuonna 2013 Pirkkalaisen päätoimittaja Antti Jokinen kutsui minut tekemään kolumneja lehteen. Tuo sarka on vakiintunut niin, että teen kolumneja säännöllisesti.


Heittäytyminen yrittäjäksi

2000-luvun puolivälissä tartuin tilaisuuteen ja ryhdyin yrittäjäksi. Ostin lasialan yrityksen konkurssipesän. Ylöjärveltä löytyivät hyvät toimitilat ja perustettiin Vislasi Oy. Itse ryhdyin hallituksen puheenjohtajaksi ja tarkoitus oli pysyä enemmänkin taustalla, koska päätyö oli Postissa. Kumppanina ilman pääomaa oli toinen perhe. En kuitenkaan voinut enkä halunnutkaan pysyä taustalla. 

Lopulta taisin tehdä töitä enemmän lasifirmassa kuin päätyössäni. Palkkatyöntekijöitä oli omistukseni loppuvaiheissa kolme, toimitusjohtaja mukaan lukien. 

Vain ne, joilla on kokemusta uuden yrityksen alkutaipaleesta, voivat ymmärtää mitä kaikkea siihen sisältyy. Myydessäni yrityksen se oli sentään tasolasialan yrityksistä Suomen suurin, tosin kuitenkin silti pikkuyritys. Konekanta oli uusiutunut varsin nykyaikaiseksi. Euroakaan en palkkaa saanut enkä korvauksia tuhansien kilometrien ajoista, mutta kokemusta sitäkin enemmän. Ymmärrystä yritäjyyteen tuli valtavasti. Kaikkea ei voi mitata rahassa.


Inhimillisyyttä ja idearikkautta

Johdin pitkään Postissa Suomen suurinta jakeluyksikköä. Suureen joukkoon työntekijöitä mahtuu monenlaisia ihmisiä ja jopa kohtaloita. Jämäkkään johtamiseen kuuluu tietenkin vastuu taloudesta, mutta myös ihmisistä. Välillä nämäkin menivät eurojen edelle. Johtaminen on aina myös inhimillisyyttä!

Olen jostain syystä saanut myötäsyntyisen uudistumisen tarpeen. Pysähtyminen ei kuulu sanavarastooni. Ideita tulee joskus liikaakin. Tuo ilmeni työssänikin. Postissa oli silloin vuosittain Laatutekokilpailu. Palkituksi tulivat työryhmät eikä palkinto hellinnyt helpolla. Se vaati kuukausien projektin. Minä olin palkinnoilla 12 kertaa ja vain kerran en ollut työryhmän vetäjänä. 


Terveys on tärkeää, ja se menee nopeasti

Terveys helpompi menettää kuin säilyttää. Aina siihen ei voi edes itse vaikuttaa. Kerron pari tarinaa.

Olin 11-vuotias,  juuri selvinnyt normaalisti hengen vievästä sähköiskusta. Veljeni sairastui Pispalassa polioon. Näköjään meillä suvussa kun sairastutaan, tehdään sekin kunnolla. Veljeni oli viimeisiä Suomessa vakavasti sairastuneita. Koko yläkroppa halvaantui, kädet, niska ja mikä pahinta, myös hengitys.

Sisukkasti veljeni kuntoutti itse hengityksensä ja pystyi liikkumaan ilman konetta. Makuulla sitä oli käytettävä. Liki 40 vuotta veli eli sairaalaelämää, kunnes sen viimein päätti.

Kolmisen vuotta sitten minulta löytyi ihan sattumalta agressiivinen eturauhassyöpä. Viime hetkillä, jos ajattelee elämän jatkoa. Suomessa on onneksi valtavan toimiva terveydenhoito, jo ilman mitään soteakin. Minut tutkittiin päästä varpaisiin ja hoidot suunniteltiin. Nyt kaikki arvot ovat normaaleja, jopa paremmasta päästä. 

Näiden kahden tapauksen sisälle jää paljon, paljon muutakin.Ja päälle vielä kokemukset koronastakin. Kyllä on elämä antanut vaaliehdokkaalle tästäkin sektorista kokemuksia.


Lisää...

Lisää elämästäni ja mielipiteitäisteni voit lukea blokeistani, tai lokeistani tampereeksi. Kerron elämänmakuisia tarinoita. Liittyvätkö ne politiikkaan, voi jokainen arvioida. Miten oikeastaan politiikka määritellään. Sehän on osa elämää - ja elämä on elämistä varten, ei politiikkaa varten. Olikohan riittävän polittisesti ilmaistu!